Omistajalle näyttelyt on tapahtuma, jossa tapaa muita cincujen omistajia ja saa myös hyviä vihjeitä oman cincun hoitoon, niin tuomarilta kuin muiltakin näytteilleasettajilta.
Pet-luokassa kiinnitetään erityistä huomiota eläimen luonteeseen ja siihen, miten hyvin se on hoidettu. Pet-luokan vähimmäisikä on 4 kk.
Virallisissa luokissa chinchillaa verrataan sen rotu- ja värimääritelmään. Virallisia luokkia ovat virallinen eli ulkomuotoluokka, kasvattajaluokka ja jalostusluokka. Virallisessa luokassa chinchilla kilpailee väriluokassa, joka jakautuu kolmeen alaluokkaan (nuorten luokka 7 – alle 12 kk, avoin luokka 12 - alle 7 vuotta ja veteraani luokka 7 vuotta → ). Kasvattajaluokka on tarkoitettu virallisille kasvattajille ja siinä arvostellaan kasvattajan kasvatteja. Jalostusluokassa kilpaileva chinchilla esitetään yhdessä jälkeläistensä kanssa. Virallisiin luokkiin osallistuvan cincun tulee olla rekisteröity.
Cincun näyttelyyn valmistautuminen on oikeastaan todella helppoa. Tärkein valttikortti on, että hoidat chinchillaasi mahdollisimman hyvin. Noin kuukautta ennen näyttelyitä voi hiekkakylpyjen määrää vähän lisätä 6-7 kertaan viikossa. Chinchillan turkki kannattaa kammata tiheällä kammalla (tai kissan/koiran karstalla) noin kolme kuukautta ennen näyttelyä ja/tai kuukautta ennen näyttelyä. Näyttelypäivän aamuna turkkia voi vielä viimeistellä kammalla (ei kuitenkaan mitään syväkampausta juuri ennen näyttelyä vaan korkeintaan turkin kärjistä siistimistä, muuten turkista tulee lattea). Jos cincun kampaaminen ei oikein mielestäsi kuullosta hyvältä, voi mahdolliset irtokarvat poistaa käsinkin. Lisäksi jos turkkiin on muodostunut takku, se poistetaan ottamalla takusta kiinni sormen päillä ja takku nypätään vain irti. Mustilla ja tummilla (ja tiheäturkkisilla) cincuilla hiekkakylvyt jätetään pois muutamaa päivää ennen näyttelyitä, että hiekka ehtii varista turkista, muuten musta/tumma cincu näyttää helposti harmaalta ja suttuiselta. Vaaleitakaan cincuja ei kannata kylvettää enää näyttelypäivän aamuna. Jos hiekkaa on vielä näyttelypäivän aamuna turkissa, kylpyhiekat kannattaa puhaltaa pois.
Chinchillan kuljetukseen käy hyvin eläinkaupoissa myytävä muovinen, läpinäkyvä kuljetusboxi, jossa on ritiläkansi. On parasta ostaa tarpeeksi iso, jotta cincu pystyy myös vähän liikkumaan siinä. Mutta ei kuitenkaan mahdottoman suurta, koska todella suuri kuljetusboxi on vaarallinen liikenteessä. Kuljetusboxin pohjalle laitetaan kerros purua ja purun päälle heinää cinculle evääksi (ei pelletti). Mukaan otetaan myös juomapullo, josta vettä voi cinculle tarjota päivän mittaan. Boxiin sitä ei kuitenkaan kannata laittaa, koska hölskyessään se vuotaa ja kastelee cincun ja purut. Boxin ympärille laitetaan kylmällä ilmalla esim. kassi, joka estää, ettei tuuli ja tuisku pääse boxiin. Matkahäkiksi käy myös tavallinen kissan matkahäkki, mutta silloin kannattaa ostaa sellainen, jonka ovi on metallia eikä muovia, tai häkki, joka on kokonaan metalliverkkoa. Kissan matkahäkkiä en suosittele ostamaan näyttelyhäkiksi, koska siitä eläin on joskus vaikea saada ulos. Näyttelyissä käytetään myös itse tehtyjä verkollisia näyttelykuutioita. Niissä eläin pysyy hyvin puhtaana, koska niissä on verkkopohja ja ilmanvaihto on parempi kuin boxissa. Virallisissa luokissa näyttelykuution käyttö on suositeltavaa, mutta ei pakollista.
Suomen Lemmikkichinchillat ry:n näyttelyiden säännöt löydät täältä.
Pet-luokka
1 = 1. palkinto (=punainen nauha)
2 = 2. palkinto (=sininen nauha)
3 = 3. palkinto (=keltainen nauha)
KUMA = Kunniamaininta
TS = Tuomarin Suosikki
PET 1-5 = Näyttelyn pet-luokan cincujen paras ja sijanumero
Pet-luokan tittelit:
PETGG-XX= Grand Gala -näyttelyn pet-luokan voittaja ja vuosiluku
VPET-XX = Vuoden pet-chinchilla ja vuosiluku ja vuosiluku
Virallinen luokka
1 = 1. palkinto (=punainen nauha)
2 = 2. palkinto (=sininen nauha)
3 = 3. palkinto (=keltainen nauha)
KUMA = Kunniamaininta
TS = Tuomarin Suosikki
PN = Paras Nuori
PV = Paras Veteraani
ROP 1-5 = Näyttelyn cincujen rotunsa paras ja sijanumero
SERTI = Sertifikaatti (vaaditaan ennen kuin eläimestä voi tulla muotovalio)
Virallisen luokan tittelit
FIN MVA = Suomen muotovalio
POHJ MVA = Pohjoismaiden muotovalio
SWE MVA = Ruotsin muotovalio
NOR MVA = Norjan muotovalio
GG-XX= Grand Gala -voittaja ja vuosiluku
V-XX= Vuoden voittaja chinchilla ja vuosiluku